Category: Uutiset

Markkinointikuvaukset alkavat

Media-alan opiskelijat Tiina Mankinen ja Jaakko Kilpeläinen ovat aloittaneet eri alojen markkinointikuvaukset Kainuun ammattiopistolle. Jo ensimmäinen kuvauspäivä osoitti, että kuvauspaikat tulevat olemaan hyvin erilaisia. Kuvaaja ei häkelly, vaikka yksi kuvauskohteista stalkkaa kuvaajan touhuja selän...

Media-ala Taitaja9-kilpailussa

Media-ala osallistuu perinteisesti Taitaja9-kilpailuun yllätysrastilla. Tänä vuonna paikalliskilpailussa Kajaanissa rastitehtävänä oli joulukortin suunnittelu annetuilla materiaaleilla. Viestinnän rastin päätuomari oli Marjo Ahola ja rastin kahtena muuna tuomarina oli media-alan aikuisopiskelijat Sinikka Moilanen ja Venla Halinen....

Kisällin jouluilme valmistui

Ravintola Kisällin vuoden 2018 jouluilme on valmistunut julkaisugrafiikan valinnaisissa ammatillisissa opinnoissa media-alalla. Graafiseen ilmeen on suunnitellut Niklas Heikkinen. Niklas suorittaa YritysAmiksessa kaksoistutkintoa, ammatillisen tutkinnon lisäksi Niklas kirjoittaa ylioppilaaksi. Poron suunnittelija on Essi Salo. Essi...

Julkaisugrafiikassa suunnitellaan julisteita

Veeti Juntusen suunnittelema joulukonserttijuliste. Julkaisugrafiikan ammatillisissa valinnaisissa opinnoissa suunnitellaan ja toteutetaan mm. julisteita ja muita pienpainatteita, logoja ja nettijulkaisujen ulkoasuja. Veeti opiskelee toista vuotta Kainuun ammattiopistossa media-alalla.

Somemarkkinointi on osa media-opintoja

Media-alan opinnoissa työskennellään sosiaalisen median parissa. Ammattiohjelmistojen tunnilla tutustutaan myös meemien maailmaan ja tekniikan opiskelun kanssa opiskelemme samaan aikaan sisällöntuottamista. Ensimmäisen vuoden opiskelijat ideoivat lokakuussa meemien keinoin markkinointimateriaalia Illustratorilla ja PhotoShopilla somemarkkinointiin. Kuvassa on...

Pelaamalla palkinnoille

          Voitimme Niklas Heikkisen kanssa PUBG turnauksen GetOnlineilla. Pääsimme kolmannelle sijalle, jossa palkintona oli 100 euroa. Toisella sijalla palkintona oli 250 euroa ja ensimmäisellä 500 euroa. Turnaukseen pystyi osallistumaan kuka...

Media-alan ensimmäisen vuoden opiskelijat tuottavat uutisvirtaa Nälkämaan markkinoilta 14.-15.9.2018

Opiskelijat ovat valmistautuneet Nälkämaan markkinoiden haltuunottoon. Opiskelijat ovat organisoineet tiimejä, jotka tuottavat erilaisia mediatuotantoja. Ennen markkinoita tehdään yhdessä viime tarkistukset toteutussuunnitelmiin ja siirrytään Nälkämaan markkinamaisemiin tiedustelemaan viimeiset valokuvaus- ja aftermovie -kuvauslokaatiot, tarkastamaan sometiimin toimintakeskus...